Kokoelmalöytö joulukuu 2014

Tällä palstalla esitellään mielenkiintoisia löytöjä Suomen Metsästysmuseon esine- ja kuvakokoelmista, kirjastosta ja arkistosta.

Haulikkoampujan "sormus" - hylsyn ulosvetäjä

Vielä 1900-luvun alussa oli tavallista, ettei haulikoissa ollut ammutut hylsyt ulosheittävää jousimekanismia, ejektoria. Jonkinlainen hylsyjen kantojen ulostyönnin haulikoissa jo useimmiten oli, mutta saattoipa olla niinkin, että ampuja joutui vetämään hylsyn ulos patruunapesästä hylsyn kannan reunoista kynsillään kiinni pitäen.

Hankalaa hylsynpoistoa helpottamaan oli jo 1800-luvun loppupuolella kehitetty sormusta muistuttava apuväline, jota esimerkiksi Oy Hjorth Ab:n vuoden 1925 luettelossa kutsuttiin nimellä patroonan ulosvetäjä. Stockmannin 1920-luvun luetteloissa vekottimen nimenä oli patruunan ulosvedin. Hylsyn päähän työnnettävässä välineessä oli ulokkeet, joiden alle hylsyn messinkikannan reuna mukavasti tarttui, ja hylsy voitiin vetää ulos patruunapesästä ampujan kynsien säilyessä ehjinä.

Kenties erikoisin malli tästä ampujan apuvälineestä on saksalaisen Akah-ase- ja erätarvikefirman vuoden 1926/27 luettelossa seitsemän erilaisen hylsynpoistajamallin joukossa kuvattu lieriömäinen ulosvetäjä, jonka sisälle on asennettu koirapilli (oikealla).


Ulosvetäjiä oli myös varrellisia, ilmeisesti narusta kaulassa kannettavia malleja. Osa malleista muodostui päistään ristikkäin menevästä, kaksinkerroin taivutetusta jousesta. Jousimalliset ulosvetäjät soveltuivat kaikille kaliipereille, kun taas valumetalliset sormusmallit oli tehty vain tietyn kaliiperin patruunan kantaan sopiviksi. Sormusmallin etuna oli hylsynpoiston nopeus, olihan poistoväline koko ajan kirjaimellisesti käsillä.

Teksti ja kuvat: Jukka Peltonen

Metsästysmuseon kokoelmissa näitä aikoinaan varmastikin hyvin yleisiä välineitä on vain pari kappaletta. Kuvassa oleva ulosvedin on kuulunut R. J. Heikinheimolle Haapajärveltä.

 

Vuoden 2014 löydöt:

Metsästys & Kalastus -lehden näytenumero (Tammikuu 2014)

Karjalan Kennelklubin kutsukortti 1934 (Helmikuu 2014)

Kuljun Metsästysseuran palkinnot (Heinäkuu 2014)

Hyljekoira Jocken tarina (Elokuu 2014)

 

Arkistoidut löydöt

 

 

Museokauppa
Keruut
Käpälän jälkiä -uutiskirje
Museoyhdistykseen jäseneksi
Suomen Metsästysmuseo Facebook Suomen Metsästysmuseo LinkedIn TM

Kantapuu