Kokoelmalöytö syyskuu 2015

Tällä palstalla esitellään mielenkiintoisia löytöjä Suomen Metsästysmuseon esine- ja kuvakokoelmista, kirjastosta ja arkistosta.

Levinneisyyskartta vuodelta 1939

Vanhat kartat ovat kiehtovia: niissä on ajan tuomaa patinaa ja erilainen graafinen ilme kuin nyt. Vanhaa karttaa tutkiessaan johtuu herkästi vertailemaan mennyttä ja nykyhetkeä. Suomen Metsästysmuseon arkiston karttakokoelmasta löytyi Maa- ja metsätalousministeriön 1990-luvulla luovuttamat yhdeksän vanhaa riistaeläinten levinneisyyttä kuvaavaa karttaa 1930-luvun lopulta. Ne ovat hienoja isokokoisia kangaspohjaisia seinäkarttoja. Painettuihin karttapohjiin on tehty tarkkoja merkintöjä eläinlajien määrällisestä esiintymisestä ja keskinäisistä suhteista. Ehkäpä kartat ovat olleet ministeriön silloisen riista- ja kalastustoimiston, nykyisen Luonnon virkistyskäyttöyksikön edeltäjän, käytössä.

Otan lähemmän tarkastelun kohteeksi niistä yhden. Kartassa esitellään vesikon ja saukon keskimääräisiä vuotuisia pyyntimääriä 1930-luvulta ja hillerin esiintymistä riistatilaston mukaan. Merkinnät on tehty Maanmittaushallituksen karttapohjaan, joka on painettu Helsingissä vuonna 1938. Mittakaava on 1:1 000 000. Kartan ulkomitat ovat 119 x 81 cm.

Levinneisyyskartta vesikon, saukon ja hillerin esiintymisestä vuodelta 1939.Suomen Metsästysmuseon kokoelmat.

Vesikon ja saukon pyyntimäärät on esitetty pisteillä siten että pieni piste (0,5 cm) tarkoittaa yhtä pyydettyä, keskikokoinen (1 cm) viittä pyydettyä vesikkoa ja kolmea saukkoa ja iso piste (1,5 cm) kymmentä pyydettyä vesikkoa ja kuutta saukkoa. Vesikot on merkitty punaisilla ja saukot mustilla pisteillä. Hillerin esiintyminen on sitä vastoin merkitty poikkiviivoilla. Viivoitusta on kolmen tasoista, tiheämmästä harvempaan. Kartasta ei kuitenkaan hillerin osalta ilmene mitään lukumääriä. Jäänevät arvailuksi.

Nykyhetken näkökulmasta kartassa herättää eniten mielenkiintoa vesikon runsas esiintyminen. Onhan vesikko tiettävästi kokonaan kadonnut Suomesta. 1930-luvulla löytyi kuitenkin monia paikkakuntia, joissa tämän kartan mukaan pyydettiin 10 vesikkoa vuodessa. Pihtiputaan kunnan kohdalle karttaan on merkitty sekä iso että keskikokoinen punainen piste eli siis 15 vesikkoa. Kymmenen vesikkoa pyydettiin myös Asikkalasta, Lopelta, Suomussalmelta, Mikkelin maalaiskunnasta, Joroisilta, Suonenjoelta, ja Kangasniemeltä. Maakunnallisesti tarkasteltuna vesikkoja pyydettiin eniten Keski-Suomesta, Savosta, Päijät-Hämeestä ja Etelä-Pohjanmaan itäosista. Karjalan kannaksella, Raja-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa sitä vastoin vesikkoja esiintyi vähän, Pohjois-Suomessa ei lainkaan. Karttaan merkittyjen pyyntimäärien perusteella voi havaita vesikkokannan olleen maassa 1930-luvulla vielä melko hyvän. Suomen sisäosissa vesikkoa esiintyi kaikkiaan vielä runsaasti.

Viimeinen luotettava vesikkohavainto Suomesta on vuodelta 1992, mutta vesikkokannan on kerrottu supistuneen suuresti jo 1950-luvulla. Syitä vesikon katoamiseen on sittemmin paljon pohdittu. On arveltu minkkien ottaneen vesikoilta elintilan. Tutkimusten mukaan vesikkokanta alkoi kuitenkin supistua jo ennen minkkien voimakasta leviämistä. Vesikkokanta on 150 vuoden kuluessa supistunut huomattavasti koko Euroopassa. (Lähde: wikipedia)

Teksti: Pekka Allonen

Aikasempia löytöjä:

Metsästys & Kalastus -lehden näytenumero (Tammikuu 2014)

Karjalan Kennelklubin kutsukortti 1934 (Helmikuu 2014)

Kuljun Metsästysseuran palkinnot (Heinäkuu 2014)

Hyljekoira Jocken tarina (Elokuu 2014)

Haulikkoampujan sormus (Joulukuu 2014)

Kettuhoukutin (Kesäkuu 2015)

 

Arkistoidut löydöt

 

 

Museokauppa
Keruut
Käpälän jälkiä -uutiskirje
Museoyhdistykseen jäseneksi
Suomen Metsästysmuseo Facebook Suomen Metsästysmuseo LinkedIn TM

Kantapuu