16.05.2023 - 17.09.2023
Riihimäen lapsia ja nuoria taiteen pariin vihkiyttävä Riihimäen taidekoulu on saavuttanut 40 vuoden iän. Juhlavuoden kunniaksi Metsästysmuseon kauden päänäyttely on taidekoulun tuottama Afrikan kutsu.
Taidekoulun näyttely esittelee Afrikan eri puolia, mikä on jatkoa koulun aiempien vuosien maailman ympäri -teemalle. Keskeisiä lähtökohtia ovat henkilökohtaiset muistot ja kokemukset, joihin syvennytään monipuolisia tekniikoita hyödyntäen.
”Olemme lähestyneet kaukaista ja erilaista maanosaa tutkivalla ja uteliaalla otteella. Tutkimuksia olemme tehneet nettisivujen, videoiden, tietotekstien, kuvahakujen ja kirjojen avulla. Olemme löytäneet palan Afrikkaa myös lähikaupasta hedelmäosastolta sekä kotoamme pehmokäärmeistä, muovitiikereistä ja -leijonista. Olemme inspiroituneet ja saaneet vaikutteita kuviimme Afrikan väreistä, muodoista, eläimistä ja kasveista, mutta myös afrikkalaisesta taiteesta, muun muassa tingatingasta, ja afrikkalaisten nykytaiteilijoiden teoksista”, taidekoululta kerrotaan.

Kuva: Riihimäen taidekoulu.
Kierrätysteemaa sisällä ja ulkona
Näyttelyssä esitellään erilaisia taidekoulussa käytössä olevia tekniikoita, eri aisteihin nojaten. Materiaaleissa suositaan kierrätystä. Metsästysmuseon varastoista on kaivettu esiin mm. vanhojen näyttelyiden ylijäämämateriaalia, jotka saadaan nyt uudestaan esille, hyvin erilaisessa muodossa tosin. Juhlanäyttely täyttää museon vaihtuvien näyttelyiden tilan, osan aulatiloista ja jatkuu ulos museon puistoalueelle asti.
Afrikan kutsu kannustaa museovieraita tutkimaan omia käsityksiään Afrikasta, siihen liittyviä muistoja, tunteita, mielikuvia ja ajatuksia. Yksi näyttelyn pyrkimys on kannustaa taiteentekoon, ja museolla järjestetäänkin taidetyöpajoja kaupungin koululaisryhmille.

Kuva: Riihimäen taidekoulu.
Neljä vuosikymmentä taiteen opetusta
Taidekoulu on vuosikymmenten aikana ollut kaupungissa merkittävä tekijä taidekasvatuksen edistäjänä. Nykyään koulu antaa laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta 5-18-vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille. Tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria ja kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja ja luovuutta. Tavoitteena on myös ohjata oppilasta keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn, sekä rakentavaan toimintaan yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Taidekoulussa on kuvataiteen ja käsityön linja.
Suomen Metsästysmuseo on tehnyt taidekoulun kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan. Taidekoulu on ollut tavallinen näky museon talviliikuntatapahtumassa, Talvikissa, ja museon jouluikkunakin on joskus syntynyt taidekoulun työnä. Vuosi sitten museon isoja ikkunoita koristivat taidekoululaisten keväiset ikkunamaalaukset. Kesän näyttely on samalla tämän yhteistyön juhlaa.
Afrikan kutsu. Riihimäen taidekoulun 40-vuotisjuhlanäyttely Suomen Metsästysmuseossa 16.5.‒17.9.2023.