16.05.2019 - 15.09.2019

Kesän puistonäyttelyssä esittäytyy viisi veistotaiteilijaa, joiden pääasiassa moottorisahalla työstetyissä teoksissa luonto on vahvasti läsnä. Karhu on useimpien veistäjien suosikki, mutta myös linnut ja tontut elävöittävät museon pihapiiriä.

 

Lari Cavenius

 

 

 

 

 

 

 

Loppilainen Cavenius veistää moottorisahan avulla puusta mieluiten kotoisen luontomme eläimiä, kuten karhuja ja lintuja. Vuonna 2016 hän oli yksi Metsästysmuseon ITE metsällä ja savannilla -näyttelyn taiteilijoista ja esitteli taitojaan myös näyttelyyn liittyneessä veistonäytöksessä.

 

Leo Laakko

Leo Laakko on käsitellyt moottorisahaa 14-vuotiaasta lähtien, mutta innostus veistoharrastukseen syttyi vasta vuonna 2017. Mieluiten hän veistää karhuja ja on osallistunut kahdesti Ilomantsin karhufestivaaleille.

 

Heli Latva-Kiskola

Vasta muutaman vuoden veistoa harrastanut Latva-Kiskola on ehtinyt jo omaksua tunnistettavan tyylin ja kehittää korkean viimeistelytason. Luonnoneläinten lisäksi häntä inspiroi alkuperäiskansojen kulttuuri ja taide.

 

Kari Onninen

Kari Onninen on lahtelainen myyjä ja veistänyt noin 13 vuotta. Innostus veistoon syntyi hirsityökurssilla. Eniten hän veistää karhuja ja on Ilomantsin karhufestivaalien jokavuotinen osallistuja. Hän on myös saavuttanut kunniamaininnan moottorisahaveiston SM-kisoissa.

 

Markku Tuominen

Viisinkertainen moottorisahaveiston Suomen mestari Markku Tuominen harrastaa veistoa vastapainona poliisin työlle. Taitavana piirtäjänä hän usein luonnostelee työnsä paperille ennen niiden veistämistä kolmiulotteiseen muotoonsa.