25.10.2022 - 31.12.2022

Lokakuussa 2021 valittiin 41. kerran Vuoden Luontokuva -kilpailun parhaat otokset.

Vuoden Luontokuvaksi valittiin Pekka Tuurin taidokas vedenalaiskuva ”Liskomies”. Pekka Tuuri on Vuoden Luontokuva -kilpailun historian viides kuvaaja, joka on pystynyt uusimaan voittonsa.

Liskomies. Pekka Tuuri. Sarja: Muut eläimet.

Kilpailun tuomaristo viehättyi voittoisan vedenalaiskuvan eksoottisesta tilanteesta ja tunnelmasta. Vuoden Luontokuvaksi valittu on henkeäsalpaava tilannekuva, joka poikkeaa tavanomaisista näkökulmista: Se tuo esiin myös vähemmän nähtyä elämää ympäriltämme. ”Vesiliskon maailma avautuu kuvassa hienona kokonaisuutena. Hääasuinen liskokoiras leijuu kutulammikossaan kuin avaruudessa. Vedenpinnan tuolla puolen maisemaksi piirtyy eläimen arkisempi ympäristö”, tuomaristo tunnelmoi voittokuvaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailu keräsi viime vuonna 13 110 kuvaa kaikkiaan 826 eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa sekä nuorten sarjassa. Kilpailuun osallistuneista kuvista tuomaristo valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1 197 kuvaa 450 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, selvisi 251 kuvaa 149 kuvaajalta. Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, siis yhteensä 90 kuvaa.

Keskellä ei mitään. Heikki Suoraniemi. Sarja: Nisäkkäät.

Vuoden 2021 palkitut luontokuvat saapuvat Suomen Metsästysmuseoon samoihin aikoihin kun kuluvan vuoden kilpailun parhaita valitaan. Onkin jännittävää vertailla, minkälaisia yhteisiä teemoja ja toisaalta erottavia tekijöitä palkituista löytyy.

Syksy 2022 on Metsästysmuseossa luontokuvien ystäville nautinnollista aikaa. Vuoden Luontokuvat 2021 yhdessä Kyösti Sorsan valokuvanäyttelyn kanssa tarjoavat tuhdin paketin katseltavaa vuoden loppuun asti.

Vuoden Luontokuvat 2021 Suomen Metsästysmuseossa 25.10.–31.12.2022.

Lehdet ja kotilo. Timo Vesterinen. Sarja: Kasvit ja sienet.