Biisoninhyppyjä ja majavanrautoja
Metsästys on yksi ihmiskunnan vanhimmista elinkeinoista. Amerikan alkuperäiskansat ovat myös olleet metsästäjiä, kalastajia ja keräilijöitä. Pohjois-Amerikan luonnonolot vaihtelevat puuttomista tasangoista laajoihin havupuualueisiin ja kuumista aavikoista arktisiin merialueisiin. Tällä ilmastoltaan ja kasvillisuudeltaan monipuolisella alueella on asunut vuosituhansia eri kansoja, joilla on ollut erilaisia kulttuureita ja tapoja. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin metsästys perinteisenä elinkeinona, joka on jossain määrin jatkunut aina näihin päiviin saakka.
Biisoninhyppyjä ja majavanrautoja on ensimmäinen suomalainen teos Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuureiden metsästysperinteistä. Kirjoittajat tarkastelevat eri maantieteellisillä alueilla ja eri kulttuurien parissa esiintyneitä metsästystapoja ja -välineitä. Kirjaan on koottu runsaasti ensikäden silminnäkijäkuvauksia alkuperäiskansojen metsästystavoista aina 1530-luvulta lähtien. Kirjassa todetaan, että metsästyksestä tuli osa globaalia kaupankäyntiä jo varhain. Artikkeleissa tarkastellaan myös maanluovutusten ja lainsäädännön vaikutuksia alkuperäisväestön metsästysoikeuksiin sekä pohditaan alkuperäiskansojen suhdetta ympäristöön tänä päivänä vanhojen perinteiden valossa.
Toimittanut Riku Hämäläinen - Riihimäki: Suomen Metsästysmuseo, 2025. 341 s. Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 24, ISSN 1237-3591. ISBN 978-952-9729-22-7.