29.11.2025 - 06.01.2026
Metsästysmuseo ja Riihimäen Taidekoulu loihtivat tänä jouluna taianomaisen jouluikkunan Riihimäen keskustaan kaikkien ohikulkijoiden iloksi!
Hämeenkatu 38:ssa sijaitsevan Jouluikkunan somistamisesta vastaavat Taidekoulun taitavat oppilaat opettajien ohjeistuksessa, ikkunan aidot metsäneläimet ovat Metsästysmuseon kokoelmista.
Jouluikkuna julkaistaan Joulurieha-tapahtumassa lauantaina 29.11.2025. Joulurieha Riihimäen kaupunkikeskustassa virittelee joulutunnelman kaupunkiimme. Perinteiset joulumarkkinat, klassikoksi muodostunut joulukulkue ja uutta piristystä tapahtumaan tuova joulushow tarjoavat elämyksellisen päivän ihan jokaiselle.
Metsästysmuseon jouluikkunalla on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran jouluaiheinen ikkuna-asetelma on rakennettu museon ikkunaan jo 1990-luvun alussa. Tänä vuonna museo halusi jakaa jouluista tunnelmaa Riihimäen keskustaan ja RTOY:n avustuksella löytyi sopiva näyteikkuna idean toteutukseen. Riihimäen Taidekoulun kanssa toteutettava Jouluikkuna jatkaa pitkää ja hyvää yhteistyötä. Jouluikkuna on jälleen yksi hyvä tapa esitellä nuorten taitavien taidekoululaisten töitä laajalle yleisölle.
Jouluikkuna ilahduttaa katukuvassa loppiaiseen 6.1.2026 saakka!
