Erätarina elää ajassa

Erälastut -kirjoituskilpailun teksteistä piirtyy kiintoisa kuva lukevan ja kirjoittavan nuorison luontosuhteesta

 

Millainen genre on eräkirjallisuus? Mikä tekee tekstistä erätarinan? Tällaisia kysymyksiä pohdittiin keskitalvella, kun olimme Metsästysmuseon väen, Metsästäjäliiton, Riihimäen messujen ja Eräkirjamessut-tapahtuman koordinaattori Monni Himarin kanssa suunnittelemassa runkoa tulevalle eräkirjoituskilpailulle.

 

Lasten ja nuorten vähentyneestä lukuinnosta ja heikentyneestä luku- ja kirjoitustaidosta on uutisoitu isoin otsikoin. Samoin on ainakin oletettu, että kiinnostus perinteisiin pyyntipohjaisiin luontoharrastuksiin, metsästykseen ja kalastukseen, on vähentynyt. Toisaalta niin kuin kaikessa harrastuneisuudessa nykyään, myös lukemisessa ja kirjoittamisessa sekä eräharrastuksissa, vähentyneen massamielenkiinnon vastapainona on pieni mutta erittäin innokas aktiiviryhmä. Kirjoittamiskurssit ja koulutukset ovat erittäin suosittuja kansan- ja kansalaisopistoista korkeakouluihin. Youtube ja muut julkaisukanavat ovat pullollaan metsästys- , kalastus- ja retkeilyvideoita, myös nuorten tekemiä. Tätä taustaa vasten idea eräkirjoituskilpailusta nuorille oli erittäin houkutteleva ja suorastaan uutta luovan tutkimuksellinen.

Näistä lähtökohdista meillä ei ollut kovin selviä ennakko-odotuksia kirjoitusten määrän ja laadun suhteen. Ovatko eräharrastuksissa viihtyvät nuoret myös kirjoittavia? Tavoittaako kilpailu kohderyhmänsä? Kykeneekö taitava kirjoittaja laatimaan erätarinan ilman henkilökohtaista suhdetta aihepiiriin? Eräkirjallisuudessa on perinteisesti vallinnut vahva omakohtaisuuden ja realismin eetos. Näistä poikkeaminen on sallittu, kunhan se on uskottavaa – mutta millainen on uskottavaa?

 

Paljon kysymyksiä oli ilmassa. Kilpailu päätettiin jakaa kahteen sarjaan, alle 18-vuotiaat ja 18-29-vuotiaat. Molempiin sarjoihin rahapalkinnot sponsoroi Suomen Metsästäjäliiton pitkäaikaisen toiminnanjohtajan, edesmenneen eräneuvoksen Juha K. Kairikon nimeä kantava rahasto. Noin neljän kuukauden kilpailuajan päätyttyä ja arvioinnin jälkeen tulokset julkistettiin Monni Himarin emännöimillä Eräkirjamessuilla Riihimäen kansainvälisten erämessujen yhteydessä 6.6.2024.

 

Kilpailuvastauksia tuli molempiin sarjoihin yhteensä 73 kappaletta. Tulos oli erittäin ilahduttava: kohderyhmät siis tavoitettiin erinomaisesti. Vastaukset jakautuivat myös maantieteellisesti kautta koko maan aina länsirannikolta Inariin. Tyttöjä ja naisia oli vastanneista yli puolet, ja sama jakauma toistui myös palkituissa kirjoittajissa.

 

Selvästi käy ilmi, että lukevien nuorten suosikkigenre nykyään on fantasia. Hyvin monissa kirjoituksissa oli yliluonnollisia elementtejä, mikä ei suinkaan ole sinänsä vieras piirre etenkään vanhemmassa eräkirjallisuudessa. Pragmaattisina pidetyissä pyyntitarinoissa on usein kuvattu läsnäolevaksi etiäisiä ja muuta taikauskoa. Vaikka osassa tekstejä fantasiapiirteet näkyivätkin hieman vieraannuttavan epärealistisena ympäristön kuvauksena, oli joukossa ansiokkaasti suomalaisesta kansanperinteestä ammennettuja elementtejä, kuten näkki ja metsänpeitto.

 

Vaikka erägenren määrittely jo todettiin avoimeksi ja hankalaksi kysymykseksi, voi osan teksteistä todeta edustavan enemmän luontokirjallisuutta. Monessa kirjoituksessa nousee esiin nuorten huoli luonnon tilasta, ja osassa perinteiset pyyntiharrastukset näyttäytyvät yhtenä uhkatekijänä. Tällaistenkin tekstien mukaan tulo oli odotettavaa. Myös eläinten inhimillistäminen ja eläimen näkökulmaan asettuminen oli mukana monessa tekstissä. Tämäkään ei ole uusi piirre: esimerkiksi Jack Londonin kirjoissa eläimiä on kirjoitettu protagonistin asemaan, ja mm. eräkirjailijoittemme kenties kaikkein klassisimpana esimerkkinä pidetyllä A.E. Järvisellä on lukuisiä eläimen näkökulmasta kuvattuja kertomuksia.

 

Oli mukavaa nähdä joukossa myös runoja, vaikka ne eivät tällä kertaa palkinnoille nousseetkaan. Olipa joukossa myös yksi teksti, jonka luokittelisin lähinnä kaunokirjalliseksi esseeksi, ja erittäin ansiokas sellainen se olikin, ainakin tämän tuomarin mielestä. Ehkä suurin yllätys oli kalastusaiheisten kirjoitusten vähäinen määrä. Esimerkiksi retkeily- ja vaellusaiheisia tekstejä oli enemmän. Myös kaupunkien lähiluontoa, mökkireissua, eväsretkeä ja koiralenkkiä oli valikoitunut aiheiksi. Kilpailun henki oli ymmärretty laajasti, eikä oltu pitäydytty pelkästään pyyntikeskeisessä toiminnassa ja erämaisissa ympäristöissä.

Lopulta kilpailun palkittuissa oli parikin tekstiä, joiden kantava voima hyvän kielen ohella oli nostalgia. Erätarinan sijoittaminen menneeseen ”hyvään aikaan” on trendi, joka on ainakin parinkymmenen vuoden ajan näkynyt mm. Eränkävijä -kirjoituskilpailussa. Ilmiö kertoo siitä, että eräaiheissa on turvallisen tuntuista katsoa taaksepäin aikaan, jolloin pyyntikulttuurin materiaalinen merkitys oli ihmisille suurempi kuin nykyään. Toisaalta varsinkin nuorena kirjoittajana ehjän ajankuvan aikaansaaminen on haasteellista. Niinpä oli ilo huomata, että historia tuntui olevan kirjoittajilla hallussa eikä heitä saanut kiinni räikeistä asiavirheistä.

 

Kaiken kaikkiaan kilpailu näytti sen, että eräaiheista kirjoittaminen ja hyvän suomen kielen käyttö ei ole huhuista huolimatta kuolemassa sukupuuttoon.

 

Perttu Matero