Itä-Karjalaisilla karhunpyytäjillä on 1700-luvulla ollut käytössä niin samankaltaisia aseita, että voidaan puhua tietynlaisesta, käyttöpaikkansa lähellä valmistetusta asetyypistä. Ainakin kahden kokoelmista löytyvän yksilön perusteella.
Sieppolukko antiikkiliikkeestä
Toinen aseista hankittiin museon kokoelmiin vuonna 2003 helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä. Lyhyessä (pituus 108 cm) aseessa on 68 cm:n pituinen piippu, joka on tyvestä 8-kulmainen, mutta muuten pyöreä. Sisältä piippu on kuusikulmainen ja siinä on kuusi suoraa rihlaa. Järeä ase on ampunut noin 17-millistä palloluotia. Aseen lukkolaite on hyvin tehty kansanomainen piilukko, ns. sieppolukko, jossa lähes koko koneisto jousineen on näkyvillä lukkolevyn ulkopinnalla. Rautaisella sormilenkillä varustetussa hanassa on tukevat leuat piikiven kiinnitystä varten. Tällaisen lukkolaitteen pystyi taitava seppä valmistamaan alusta loppuun asti. Erikoinen – ja hyvin primitiivinen – piirre lukossa on liipaisin, joka on tehty luusta tai sarvesta! Tukkiin tehdyistä lukon sovitusleikkauksista voi päätellä, että aseen nykyinen lukkolaite ei ole ollut ensimmäinen tukkiin kiinnitettynä ollut lukko. Edellisen lukon lukkolevy on ollut nykyistä kookkaampi ja kulmikkaampi.
Aseen koivuinen tukki on kirjaimellisesti kirveellä veistetty. Koristeluakin kuitenkin on – veistettyjä profilointeja ja puukolla tehtyjä loveuksia. Aivan tarpeeksi suomalaiseen makuun. Tukin kulmikkaan perän vasemmassa alareunassa on listamainen uloke, sekin vanhakantainen piirre, jota näkee vielä 1800-luvun hyljekivääreissäkin. Hyvin erikoinen on myös piipun kiinnitys etutukkiin, joka on tehty kahdella raakanahkanauhasidoksella, ei piipun alapinnassa olevien korvakkeiden läpi menevillä ”sokkanauloilla”, kuten tavallisesti.
Wartiaisen piilukko
Toinen karjalaispyssymme saatiin museon kokoelmiin vuoden 2016 maaliskuussa, jolloin Mirja Kantola lahjoitti isoisälleen, eräkirjailijana tunnetulle Eliel Wartiaiselle kuuluneen piilukkokiväärin. Tämän aseen yhdistää edelliseen piilukkoaseeseen lähinnä saman tyyppinen, karkeasti veistetty koivutukki samantapaisine koristeluineen ja perän reunalistoineen. Koristelua on hieman enemmän, sahalaitakuvio perän vasemmassa alareunassa. Aseen kaliiperi on hieman pienempi, noin 13 millimetriä, piippu 8-kulmainen, sisällä kahdeksan suoraa rihlaa. Tämän aseen piippu kiinnittyy etutukkiin kahden rautaisen U-helan tyvet yhdistävillä tapeilla. Itäkarjalaisena piirteenä pidetty aseen piipun suun lievä trumpettimainen leveneminen näkyy tämänkin aseen piipussa. Aseen kokopituus on n. 116 cm, piipun 76,5 cm, eli ase on vajaat kymmenen senttiä edellistä asetta pidempi.
Veljekset kuin ilvekset: vasemmalla helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä hankittu sieppolukko ja oikealla Karjalaisii erätarinoi kerruu -hankkeessa lahjoituksena saatu, Eliel Wartiaiselle kuulunut piilukko.
Wartiaisen pyssyn lukkolaite on hieman kehittyneempää tekniikkaa edustava kuin ensimmäisen piilukkomme. Lukko lienee peräisin ruotsalaisesta piilukkomusketista, ehkä 1760-luvulta. Koska lukkolaitteen teko oli varsin työlästä vaatimattomissa pyssypajoissa, lainasivat pyssysepät mielellään aseisiinsa vanhan sotilasaseen lukon, mikäli sellainen oli saatavilla. Ja kyllähän niitä Suomesta löytyi venäläisen tai ruotsalaisen armeijan jäljiltä. Myös Wartiaisen pyssyn lukon sovituksista tukkiin voi päätellä, ettei hieno ruotsalainen piilukko ollut tämänkään tukin ensimmäinen ja alkuperäinen lukko.
Eliel Wartiainen (1875 – 1973) kertoo kirjoissaan mm. pyyntiretkistään Karjalan salomailla sekä legendaarisista Karjalan metsämiehistä, kuten Vornasista ja Shemeikoista. Ei liene kovin kaukaa haettua olettaa, että tämä pyssy olisi mahdollisesti kuulunut jollekin Raja-Karjalan metsämiehistä, joka olisi sen Wartiaiselle lahjoittanut. Kirjoissaan Wartiainen kuvaa näiden karhun- ja peuranpyytäjien piilukkoaseita, joista saattoi lukkokin irrota kesken kuumimman karhukamppailun. Eipä ole tämänkään pyssyn piilukko kovin tukevasti kiinni. Hienoja aseita kuitenkin molemmat.
Teksti ja kuvat:
Jukka Peltonen
intendentti
Suomen Metsästysmuseo