Eräänä toukokuun aamuna kuutisen vuotta sitten soi Metsästysmuseon toimiston ovikello. Oven takana seisoi iäkkäämpi herra mukanaan pahvilaatikko. Tulija kertoi lähteneensä ajelemaan ja katsomaan olisiko Metsästysmuseossa ketään kotona, vai pitäisikö hänen viedä pahvilaatikkonsa kaatopaikalle. Onneksi museossa oltiin kotosalla, sillä pahvilaatikko sisälsi metsästyshistorian kannalta mielenkiintoisia esineitä – vanhan ketunpyytäjän välineistöä. Lippusiiman, ketunrautojen ja monenlaisten myrkkypyyntivälineiden lisäksi laatikosta paljastui todellinen harvinaisuus, liikkuva ja ääntelevä ketunhoukutuslaite.
”Ketunhoukutuskone” 1930-luvulta. Laatikon oikealla puolella on vieterinvetoavain ja -kampi sekä vasemmalla puolella kiväärinhylsyistä tehtyjä vaihtopillejä. Suomen Metsästysmuseon kokoelmat.
Ruskeaksi petsatussa koivuisessa laatikossa on vieterivetoinen koneisto, jonka ulkopuoliseen nahkaiseen vetopyörään kiinnitetty messinkinen varsi nostaa ja laskee koneiston päälle rakennettua paljetta. Palkeen päälle asetetaan valkoinen jänistä esittävä houkutuskuva, jonka takapäähän työnnetään palkeista lähtevä kumiletku. Jäniksen rinnassa olevaan aukkoon työnnetään kiväärin patruunahylsystä tehty pilli. Laitteen jousi vedetään vireeseen laatikon päädyssä olevan vetotapin välityksellä erillisellä kammella tai avaimella. Vempaimen valmistus- ja käyttäjätiedot paljastuvat kanteen tehdyistä lyijykynämerkinnöistä: ”V. 1930 luvun alussa tehty V.Risula” sekä ”Toivo Stenroos Arrakoski 1946”. Laite sijoitettiin esimerkiksi pellonreunaan, ja kun piiloutunut pyytäjä veti laitteeseen yhdistetystä narusta, alkoi jänis rääkyä ja liikahdella houkutellen ketun ampumaetäisyydelle. Lahjoittaja kertoi ampuneensa laitteen avulla pari kettua, joten menee se viisaskin vipuun.
Metsästys ja Kalastus -lehdessä vuosina 1920–1922 julkaistujen uutisten mukaan tällaisen houkutuslaitteen keksijä oli maanviljelijä Pertti Savolainen Pihtiputaalta. Lehden tietojen mukaan ”ketunkutsuntakonetta” olisi alkanut valmistaa myös O.Y. Urheilutarpeita A.B. Porvoossa. Nykyisin vastaavia houkuttimia näkyy amerikkalaisten erätarvikeliikkeiden luetteloissa, tosin moderneina elektronisina versioina.
Teksti: Jukka Peltonen