Hieman hirven historiaa

Historiankirjoitus kuvaa ihmisten kollektiivista tarinaa, joka on aikojen saatossa kirjattu muistiin ja joka mielletään nimenomaan ihmisten menneisyydeksi. Eläimillä on oma menneisyytensä, mutta ne eivät omaa historiaansa tutki tai julkikirjoita. Sen tekevät ihmiset, eli eläinten historiakin on oikeastaan ihmisten historiaa.

Arkeologian ja geologian avulla voidaan kuitenkin luoda kuvaus eläinten menneisyydestä ilman tai yhdessä ihmisten kanssa. Lajistoa riittää runsain mitoin, joten keskitytään tässä vain rajatusti muutamaan lajiin, lähinnä hirveen ja peuraan.

Ensimmäiset hirvet jääkauden jälkeen

Suomessa viimeisimmän jääkauden voidaan ajatella päättyneen suunnilleen 11 500 vuotta sitten. Ajanjaksot ovat niin pitkiä, ettei täsmällisiä vuosia kannata miettiä, vaan puhutaan karkeista suuruusluokista. Jään vetäytyessä perässä tulivat pikkuhiljaa eläimet, jotka pystyivät hyödyntämään uutta kasviravintoa.

Vanhimmat hirven löydöt on Suomessa ajoitettu jopa 11 000 vuoden taakse (Eno Itä-Suomessa) ja yli 10 000 vuoden takaakin löytöjä on (Juankoski). Vanhin löydetty jättösarvi on yli 10 000 vuotta vanha, eli hirvi on saapunut tänne samantien jääkauden hiipuessa. Antreasta löytyneestä kalaverkostakin on paljastunut hirven luita, jotka ovat 10 400 vuoden takaa. Paljastuva maa-ala on tarjonnut varmasti hyvää ravintoa hirville: vesikasveja, rantapajukkoja ja muuta lehtipuuvesakkoa.

Samaan tyyliin Suomen alueelle jääkauden jälkeen tepasteli peura, oikeastaan kahta reittiä. Mannerjään sulaessa reunamilta villipeurat pääsivät liikkumaan etelästä Norjan rannikkoa pitkin kohti pohjoista ja aina Pohjois-Lappiin saakka. Savukosken ja Utsjoen löydöt on arveltu yli 10 000 vuotta vanhoiksi. Kaakkois-Suomeen peurat pääsivät mannerta pitkin idän suunnasta. Löydöt eivät oikein tue ajatusta, että ihmiset olisivat tulleet nimenomaan peuralaumojen perässä. Ehkä turvallisempaa olisi sanoa, että ihmiset saapuivat Suomeen metsästettävän riistan perässä, mukaanlukien hirvet ja peurat. Peuran osalta varhaisimmat vaiheet ovat heikommin tiedossa kuin hirvellä, mutta tärkeitä saaliseläimiä molemmat ovat olleet.

Ajoittamisen haasteet

Eläinlöytöjen ajoittamisessa on monesti se ongelma, että löydöt liittyvät arkeologisiin kaivauksiin, joissa tutkitaan ihmisten saaliseläimiä. Ne siis kertovat eläimistä ihmisen läsnäolon aikaan, ei juuri mitään ajalta ennen ihmistä. Varhaisimmat löydöt ihmisistä Suomessa ovat Pohjois-Karjalasta noin 11 000 vuoden takaa, joten aika luontevasti eläinlöytöjäkin paljastuu tämän vaiheen jälkeiseltä ajalta. Varhaisemmat jäänteet jääkausi rapsutteli melkoisen tehokkaasti pois meidän ulottuvilta.

Hirven ja peuran ohella varhaisten asuttajien tärkeitä saaliseläimiä olivat erityisesti majava, joka on hyvin yleinen löytö monilta paikoilta, sekä jänis, kettu ja näätä sekä erinäiset linnut. Rannikon läheisyydessä ykköslaji oli hylje tai hylkeet, jotka saattoivat olla jopa hirveä kiinnostavampia saaliita. Ja rannikkohan on siis sijainnut tyystin eri paikassa kuin nykyään. Siksi hyljelöytöjä on tupsahdellut esiin mm. Pohjanmaalla kaukana mereltä.

Peurojen määrä saattoi hiipua, kun jääkaudesta tultiin muutama tuhat vuotta eteenpäin. Ainakin löytöjen määrä vähenee, kun taas hirvi on säilyttänyt tärkeän asemansa vuosituhansien halki. Tästä kertovat kalliomaalauksetkin, joissa on kuvattu hirviä ja hirvenmetsästystä, ei niinkään peuroja. Vaikka majava ja hylkeet olivat tärkeitä saaliseläimiä, karhu taas jollain lailla poikkeuksellinen ja merkityksellinen saalis, ei niitä juuri maalauksissa näy. Ehkä hirveen liittyi jotain erityistä, mikä aiheutti maalausvimman.

Monikäyttöistä suurriistaa

Hirvi oli äärimmäisen monikäyttöinen saalis. Suuren lihamäärän lisäksi veri ja sisäelimet käytettiin ravinnoksi, taljoista valmistettiin vaatteita, hihnoja, asumusten katteita, ehkä nahkaveneitäkin. Hirven suonista, suolista ja jänteistä punottiin lankaa ja jousenjänteitä. Luuta ja sarvea taas käytettiin koruihin, työkaluihin, aseisiin ja niistä voitiin myös keittää liimaa.

Kivikauden lopulla, n. 4000 vuotta sitten, peura lähes häviää löytöjen joukosta ja palautuu vasta tultaessa lähelle historiallista aikaa, siis joskus 1000 vuotta sitten ja pysyy mukana kuvioissa 1700-luvulle asti. Onko peurojen vähäisyys sitten johtunut liiallisesta metsästyspaineesta vai mistä? Ainakin 1800-luvulla peurat metsästettiin käytännössä pois Suomesta. Ryhminä liikkuvat peurat mahdollistivat suuret saalismäärät ja sitä kautta tehokkaan metsästyksen.

Hirvi oli pitkään suomalaisille tärkeä saaliseläin, vaikka keskushallintoa ja oikeudellista sääntelyä voimistava kruunu pyrkikin uudella ajalla rajoittamaan sen metsästystä. Tultaessa 1800-luvulle väestönkasvu ja metsästyspaine saivat hirvikannan tuhon partaalle. Myöhemmät rauhoitukset, kannanhoidollinen metsästys ja metsätalouden modernisoituminen 1900-luvun jälkipuoliskolla nostivat jälleen hirvikannan vahvaksi. Peuran osalta ollaan aivan eri tilanteessa.

Kivikauden metsästäjä todennäköisesti saalisti sitä minkä kiinni sai ja mistä oli eniten hyötyä. Niinpä kookkaat saaliseläimet hirvi, peura, majava, hylje ja karhukin olivat listassa tärkeimpiä. Vesilintuja oli mahdollista pyytää kerralla useita, metsäkanalinnut taas olivat kokonsa puolensa kiinnostavia saaliita. Nykyisiä riistalajejamme on metsästetty tuhansien vuosien ajan.

Teksti: Jouni Partanen

Lähteitä:

Huurre, Matti 2001. Kivikauden Suomi. Helsinki: Otava.

Lehikoinen, Heikki 2008. Tuo hiiisi hirviäsi. Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa. Helsinki: Teos.

Ukkonen, Pirkko & Mannermaa, Kristiina 2017. Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Museoviraston julkaisuja 8. Helsinki: Museovirasto.