Museon oma Otso katselee jälleen lempeällä katseellaan Metsästysmuseon vuosikirjan kannessa. Aikaa museon julkaisusarjan ensimmäisestä osasta on ehtinyt vierähtää, mutta nyt on saatu kansien väliin mukava paketti metsästysalan tietoutta. Vasta eläkkeelle jäänyt intendenttimme Jukka Peltonen on saatellut osan mittavasta asehistoriallisesta tietämyksestään tähän julkaisuun.
Kirjassa on yleiskatsaus suomalaiseen asevalmistukseen ja aseseppiin viimeisen kuuden vuosisadan ajalta. Kotimaista asevalmistusta on ollut ainakin Kustaa Vaasan ajoista 1500-luvulta lähtien, kuten mm. vanhojen linnojemme asiakirjoista voidaan todeta. Sotilaallisesta käytöstä tuliaseet omaksuttiin metsästykseen selkästi myöhemmin ja hitaasti. Tarkemmin tutustutaan Tuusniemeläiseen Loukeisen tilan pyssypajaan.
Kirjassa on henkilökuvaus metsäherra Hugo Hackstedtista, joka toimi Evon metsäoppilaitoksessa metsästyksenopettajana ja johtajanakin 1800-luvun loppupuoliskolla. Hackstedt oli innokas aseharrastaja ja kehitteli uudentyyppisiä kiväärimekanismeja, joista Venäjän armeijakin oli kiinnostunut.
Napakasti esitellään myös metsästysaseisiin liittyviä taikoja ja uskomuksia, kuten toisen metsästäjän aseen manaamista käyttökelvottomaksi. Lopuksi kerrotaan vielä 1900-luvun alun hirviaseista, joita ei tosin paljoakaan päästy laukaisemaan hyvin alhaisen hirvikannan takia. Vuosikirja on saatavilla museokaupastamme.