Lefaucheux-haulikossa piippujen taittovipu oli liipaisinkaaren etupuolella etutukin alla sivuttain liikkuva salpa. Nykyisistä haulikonpatruunoista Lefaucheuxin patruunan erotti lähinnä hylsyn kannasta sivulle sojottava nallipiikki, mistä nimitys piikkipatruuna tai piikkisytytyspatruuna. Toisin kuin nykyaikaisissa keskisytytyspatruunoissa, oli piikkipatruunoiden nalli sijoitettu hylsyn kantaosaan siten, että nallikuppi oli avoinna sivulle. Kun ase laukaistiin, iski aseen hana patruunan nallipiikin alas nallin aloitemassaan, joka räjähtäessään sytytti patruunan ruudin.
Piikkipatruuna oli tietenkin melkoinen parannus aikaisempiin patruunakokeiluihin (esim. Dreysen paperikuorinen neulasytytyspatruuna) tai aseiden piipunsuusta lataamiseen verrattuna, mutta puutteensa silläkin oli. Patruunasta ulos sojottavat nallipiikit tekivät patruunoista vaarallisia käsitellä – esimerkiksi piikki edellä maahan pudonnut patruuna saattoi laueta ja vahingoittaa metsästäjää. Patruunaturvallisuutta yritettiin parantaa mm. valmistamalla piikkipatruunoille omia patruunataskuja ja -koteloita, joissa nallipiikit olivat paremmin suojattuja. Piikkipatruunoita kotona ladattaessa piti myös latausvälineissä huomioida nallipiikki, ja uuden nallin sijoittamisessa ammutun tilalle patruunahylsyn sisälle tarvittiin erityisiä pihtejä.
Lefaucheux kehitteli patruunaansa edelleen, ja vuonna 1853 valmistuivat ensimmäiset metallihylsyiset piikkipatruunat ja niitä käyttävät aseet, esimerkiksi revolverit. Vaikka savuttoman ruudin ja keskussytytteisten patruunoiden ja niitä käyttävien aseiden tulo markkinoille 1860-1880-luvuilla teki piikkipatruunoista ja piikkipatruuna-aseista nopeasti vanhanaikaisia, myytiin niitä vielä 1900-luvun alussa Suomessakin (mm. aseliike Sonne Viipurissa). Lefaucheux-mallinen piippujen taittovipu säilyi jonkin aikaa myös joidenkin keskussytyttteistä patruunaa ampuvien haulikoiden lukitusjärjestelmänä.
Samaan aikaan kun suomalaisetkin herrasmiesmetsästäjät siirtyivät Lefaucheux-haulikoista moderneihin haulikoihin paukkuivat Suomen salomailla vielä talonpoikaismetsästäjien suustaladattavat lintu- ja oravapyssyt. Tavallinen kansanmetsästäjä siirtyi asetekniikassa yleisesti kyläsepän tekemästä suustaladattavasta pyssystä hanalliseen Iver Johnson -tyyppiseen yksipiippuiseen haulikkoon jättäen kokonaan väliin piikkipatruunavaiheen.
Metsästysmuseon asekokoelmissa on parisenkymmentä piikkisytytysasetta, joista valtaosa belgialaisia haulikoita.
Teksti ja kuvat:
Jukka Peltonen
intendentti
Kuvassa vasemmalla tyylikäs ranskalainen tai belgialainen patruunarasia, jossa piikkipatruunarevolverin patruunoita, kal. 7 mm. Oikealla rasia saksalaisia 16 kaliiperin haulikon piikkinallipatruunoita, valmistaja Fabrik von Braun & Bloem, Düsseldorf. Molemmat pakkaukset ovat todennäköisesti 1800-luvun lopulta tai aivan 1900-luvun alusta.
Piikkipatruunoita 1800-luvun jälkipuoliskon belgialaisen haulikon patruunapesässä. Huomaa tyylikäs liipaisinkaari, kullatut lintukoristeet sekä piippujen Lefaucheux-mallinen taittovipu etutukin alapuolella. Aseen perä ei ole alkuperäinen.