Suomen Metsästysmuseo juhlistaa eräneuvos Niels Torpin 100-vuotissyntymävuotta julkaisemalla kirjan Sata vuotta riistanhoidolle – Niels Torpin jalanjäljissä jahtimailla.
Tanskalaista sukujuurta oleva Niels Torp (1924–2022) teki pitkän ja merkittävän uran metsästäjänä, ammattiriistanhoitajana ja koirakouluttajana. Hänen vanhempansa saapuivat Suomeen häämatkalle 1909 ja jäivät tänne. Isä Frederik Torp toimi riistanhoitajana ensin Aulangolla ja sitten Harvialassa. Hänen kuolemansa jälkeen Niels Torp jatkoi isänsä työtä Harvialassa aina eläköitymiseensä saakka. Myös Niels Torpin sedät ja veli toimivat riistanhoitajina Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Niels Torp vaikutti esimerkillään nuorempiin sukupolviin vuosikymmenien ajan. Isänsä ja muiden Torpin suvun riistanhoitajien jalanjäljissä hän toi skandinaavisia riistanhoitokäytänteitä Suomeen ja vaikutti vahvasti metsästyskoirien kouluttamiseen. Pitkä ja monipuolinen toiminta riistanhoitotyössä ja koirankoulutuksessa sekä alan järjestöissä toivat Torpille eräneuvoksen arvonimen vuonna 1991.
Teoksen on toimittanut Metsästysmuseon amanuenssi, dosentti Riku Hämäläinen. Hämäläinen avaa artikkeleissaan lukijoille Torpin suvun jäsenten historiaa ja kertoo Niels Torpin elämänvaiheista ja työstä ammattiriistanhoitajana, kanakoirien kasvattajana ja metsästäjänä Harvialassa.

Kirja sisältää myös hauskoja muistoja Niels ”Nisse” Torpista hänen ystäviensä ja sisarusten lasten kertomana.
Kirjassa esitellään myös Niels Torpille tärkeitä asioita, riistanhoitoa ja kanakoiratoimintaa. Riistanhoidon asiantuntijat Jere Malinen ja Teemu Keränen kirjoittavat riistanhoidon historiasta ja ammattiriistanhoitajien kouluttamisesta Suomessa, kanakoiratoiminnan asiantuntijat Pentti Tapio ja Marko Mikkola puolestaan suomalaisen kanakoiraharrastuksen historiasta sekä nykypäivästä.
Sata vuotta riistanhoidolle – Niels Torpin jalanjäljissä jahtimailla -kirja on nyt myynnissä Metsästysmuseon museokaupassa hintaan 28 €.

Metsästysmuseon amanuenssi Pekka Allonen (vas.) haastatteli eräneuvos Niels Torpia Metsästyksen muistitieto -hankkeessa Torpin kotona Pannilassa vuonna 2019. Kuva: SMM / Nikolas Hedman.