”SUOMEN METSÄSTYSKUNINGAS” J. J. MAEXMONTAN

Mäksämäestä Maexmontaniksi

Hienosta sukunimestään huolimatta kuului Jakob Johan Maexmontan (1796–1884) vanhaan varsinaissuomalaiseen talonpoikaissukuun. Sukunimi lienee johdettu Mäksämäki- tai Mäkismäki-nimisestä talosta. J. J. Maexmontanin isä oli vaurastunut turkulainen kauppaneuvoksen arvon saanut liikemies. Pojasta piti tietenkin tulla isänsä kauppiasuran jatkaja, mutta kun Turun palo vuonna 1827 hävitti myös kauppias Maexmontanin talon ja varastot, piti Jakob Johanin suunnitella tulevaisuutensa uudelleen. Hän osti Piikkiöstä Bussilan tilan ja ryhtyi maanviljelijäksi.

Metsästysoppaita ja asetekniikkaa

Vauraalla tilallaan Maexmontanilla oli aikaa omistautua mieliharrastuksilleen – koirien kasvatukseen, metsästykseen ja kirjallisiin töihin. Vuosikymmenien kuluessa Maexmontan tulikin tunnetuksi metsästystapoja ja asetekniikkaa käsittelevistä kirjoituksistaan niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Hänen on sanottu olleen kiistatta aikansa etevin ”metsästysteknologi” Pohjoismaissa. Hänen ansiokseen on luettava myös ruotsinkielisen asealan sanaston kehittäminen.

Maexmontan julkaisi omakustanteina kaikkiaan kuusi pientä vihkosta, jotka nykyisin ovat antikvaarisia keräilyharvinaisuuksia. Vuonna 1850 ilmestynyt esikoisteos Om stöfvaren käsitteli ajokoirametsästystä ja ajokoiran koulutusta. Vuonna 1852 ilmestyivät teerien ampumista houkutuskuvilta käsittelevä Orrjagt med bulvan sekä asetekninen julkaisu haulikoista, Dubbelbössan. Myöhemmin Maexmontan kirjoitti vielä suustaladattavia nallilukkoluodikoita käsittelevän vihkosen Stussaren med perkussionsantändning (1855) sekä kirjaset Krigsrefflan (Sotilaskivääri, 1861) ja Lefaucheuxs kammarladdnings dubbelbössa, joka käsitteli takaaladattavaa piikkisytytyshaulikkoa. Maexmontanin kirjoituksia julkaistiin myös aikakauden metsästyslehdissä, kuten esimerkiksi vuonna 1830 perustetun Ruotsin metsästäjäliiton lehdessä Svenska Jägareförbundets Tidskrift.

 

Maexmontanin aikana asetekninen kehitys oli nopeaa, joten Maexmontaninkin sinänsä merkittävät julkaisut vanhenivat tiedoiltaan nopeasti. Sen sijaan hänen käytännön kokemuksiin perustuvat metsästysohjeensa kelpaavat opiksi vielä nykypäivän metsästäjillekin. Vuonna 2000 julkaisi Metsästysmuseo näköispainoksen ja suomennoksen teoksesta Orrjagt, ja vuonna 2004 myös ajokoiraopas saatettiin kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Molemmat kirjaset toimitti Maexmontan-asiantuntija Pentti Kataja.

Tarkka mies

J. J. Maexmontan oli tarkka mies. Hän piti kirjaa metsästystovereistaan, riistasaaliistaan, koiristaan, aseistaan ja omaisuudestaan. Esimerkiksi hänen koiraluettelostaan löytyy tarkat tiedot yli sadasta metsästyskoirasta. Saaliskirjanpito puolestaan kertoo muun muassa, että isännän ja hänen metsästysvieraidensa jänissaalis 34 vuoden ajalta oli 1603 pitkäkorvaa. Sama tarkkuus näkyy myös hänen kirjoitustyylissään. Niin asetekniset hienoudet kuin vaikkapa teerijahtiin pukeutuminen selostetaan niin yksityiskohtaisesti, että lukija varmasti ymmärtää asian. Maexmontania voidaankin pitää ennen kaikkea tietokirjailijana, ei niinkään varsinaisena eräkirjailijana. Metsästyksellisen aihevalintansa vuoksi hänellä on kuitenkin kunniasija suomalaisen eräkirjallisuuden historiassa.

 

Tarkasta luonteestaan huolimatta Maexmontan oli palvelusväkensä ja ystäviensä keskuudessa pidetty ja arvostettu, mitä ehkä kuvastaa myös hänen metsästystovereiltaan saamansa leikillinen Suomen metsästyskuninkaan arvonimi. Maexmontanin eräseurueessa viihtyivät monet 1800-luvun keskeiset suomalaiset vaikuttajat, kuten esimerkiksi Suomen kaartin komentaja kenraaliluutnantti Ernst von Willebrand. Vuonna 1867 Maexmontan kutsuttiin Suomen Metsästysyhdistyksen kunniajäseneksi.

Laaja asekokoelma

Maexmontanilla oli huomattava asekokoelma. Aseluettelossa on tiedot kaikkiaan 48 Maexmontanin omistamasta aseesta. Metsästysmuseon kokoelmiin näistä on päätynyt kolmetoista asetta, ja muutamia metsästyskuninkaan aseita on myös Turun museokeskuksen kokoelmissa. Aseet olivat Maexmontanin elinaikana Suomen parhaimmistoa, ja nykyisin ne muodostavat Metsästysmuseon asekokoelman arvokkaimman osan. Metsästysmuseossa säilytetään myös Maexmontanin saalispäiväkirjaa, ase- ja koiraluetteloa, käsikirjoituksia sekä muita jälkeenjääneitä papereita. Kuninkaan muisto elää.

”Vanha Maexmontan oli hyvin yksinkertainen elämässänsä, säännöllinen tavoissansa. Ei hän nauttinut mitään väkeviä juomia, ei edes olutta eli sahtiakaan, ei polttanut tupakkia eli käyttänyt nuuskaa. Vaan metsässä oli hän väsymätöin, voi käydä päivät läpi kaipaamatta vettä eli ruokaa, uupumatta, väsymättä. Hän osoitti meidän ajan urheuden harjoittajille, kuinka todellisen metsästäjän tulee elää.” (Ote Maexmontanin muistokirjoituksesta Uljas-lehdessä 1.5.1886)

Teksti: Jukka Peltonen

 

Lisää Maexmontanista:

Allonen, Pekka Metsästyskuninkaan jälkeenjääneet paperit -OTSO Suomen Metsästysmuseon vuosikirja I. Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 19, 2011.

Kataja, Pentti Suomen Metsästyskuningas Jacob Johan Maexmontan -OTSO Suomen Metsästysmuseon vuosikirja I, 2011

Peltonen, Jukka Metsästyskuninkaan koirapäiväkirja -Jahti 3/1998

Virtanen, Matti Jakob Johan Maexmontan – Suomen metsästyskuningas -Vanhoja aseita Suomen Metsästysmuseon kokoelmista. Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 6, 1994.